Nyt se oli tullut! - nimittäin NOT-tiedekoulun päätöspäivä. Päivä, johon koko reissun iloiset kokemukset sekä mielikuvat tiivistyisivät. Siinä sivussa unohtaen sattumanvaraiset vastoinkäymiset, jotka olivat pyrkineet latistamaan joukkomme kariutumatonta yhteishenkeä.
Heräsimme kukin aikanaan aamulla nauttimaan yllättäen ikkunasta paistaneen auringon lämpöä. Tietenkin arvasimme, että luvassa olisi viimeinen päivä, josta tulisi ottaa kaikki ilo irti. Istahdimmekin lähes välittömästi aamupalapöytään nauttimaan hotellin lähes täydellisyyttä hipovasta ruokatarjonnasta. Hyödynsimme innokkaina hopeisia All Inclusive -rannekkeitamme, joiden seurauksena tällä kertaa edes vedestä ei tarvinnut maksaa. Hotellin palveluksessa olevat kokit olivat loihtineet meille kokonaisen arsenaalin erilaisia leivoksia, leipiä, hilloja ja myslejä. Tarjonnan määrä vaikutti suorastaan loputtomalta, eikä tuskin kukaan ollut pettynyt aamupalan tarjoamaan laajaan ruokavaihtoehtokokonaisuuteen. Muuan tiedekoululainen kehui jopa paikallista pekonia erittäin maukkaaksi sekä kertoi samalla nauttineen erikoisia mehuja palan painikkeeksi. Kun vihdoin tunsimme itsemme kylläisiksi, heräsimme todellisuuteen: olisi enää muutama tunti aikaa bussimme lähtöön kohti eteläistä Teneriffaa ja sen lentokenttää. Emme kuitenkaan lannistuneet, vaan jatkoimme edelleen sisukkaalla asenteella kohti jäljellä olevia koitoksia.
Aamupalan jälkeen seurasi siivousoperaatio eli matkatavaroiden kokoaminen hotellin vastaanoton aulaan. Kuitenkin osalla porukasta tämä tarkoitti ennen aamupalaa aloitetun auringon alla makoilun jatkamista. Lopulta ajan kuluessa koko sakki koottiin aulaan, jossa pyrittiin tekemään tilannepäivitys ryhmien selostustöiden etenemisestä. Tutkielmat olivatkin jo hyvällä mallilla, jonka takia Karilla eikä Mikolla ollut aihetta huoleen. Kun töitä oli viimeistelty riittävästi, oli aika siirtyä kohti hotellin edustaa bussipysäkille odottamaan viimeistä turvallisuusnormeja rikkovaa bussimatkaamme. Bussi saapuikin nopeasti, mutta sattumalta joukossamme olleet turistit pakkautuivat äkisti bussiin eivätkä ryhmämme mahtuneet kyytiin. Turhautunut tunnelma oli jälleen käsin kosketeltavissa sekä mahdollinen tuleva odotus hiosti porukkaamme siten, etteivät kaikki meinanneet pysyä edes pystyssä matkalaukkujensa päällä. Mutta onneksi luotettava matkayhtiömme ei tälläkään kertaa tuottanut meille pettymystä, vaan lupasi meille hiukan tilavamman bussin. Parin vartin kuluttua hyppäsimme kulkuvälineeseen ja otimme suunnan kohti lentokenttää. Välimatka hotelli-lentokenttä kului sujuvasti maisemia katsellen.
Lentokentälle päästyämme oli aika kuluttaa loputkin matkarahat erinäisin tuotteisiin. Kaikenlainen syötävä, juotava ja muu krääsä olivat välttämättömän törsäämisen kohteena. Hyväksi sijoituskohteeksi todettiin myös terminaalin täytepatongit sekä hintavahko pullovesi, jota oli pakottava tarve saada lentokoneeseen mukaan. Lähtöajan lähestyessä kokoonnuimme lähtöportille tuntematta vielä minkäänlaisia déjà vu:n merkkejä lennon lähtöajan suhteen. Yllätys sinänsä: lentokoneemme portit eivät suostuneet aukeamaan aikataulussa. Tämä ei kuitenkaan tuntunut edellisiin odotteluihin turtuneissa mielissämme enää miltään. Väsymyksestä hilpeä ajattelutapamme kantoikin seuraavan noin 15-minuuttisen jumittelun läpi nopeasti. Löysimme äkkiä itsemme lentokoneesta taivaan yllä menossa kohti Helsinkiä. Ennen lennon puoliväliä saimme sokeripähkinöiden sijasta kattavan ja maittavan aterian, mikä nosti tunnelmaa vielä lopulliseen huippuunsa. Lento tuntui yllättävän lyhyeltä sekä saavuimmekin Helsinkiin jo ennen yötä.
Kotisuomeen paluu tuntui erityisen hyvältä: enää ei ollut liian kuuma, eikä aurinko poltellut liiemmin ihoa. Oli aika kiittää NOT-projektimme ohjaajia (lähes) onnistuneesta ja erittäin värikkäästä matkasta sekä ottaa bussi kohti Mikkeliä.
