NOT -tiedekoulu 2011
NOT -tiedekoulu 2011
NOT (Nordic Optical Telescope) -tiedekoulu alkoi vuonna 2007, jolloin Mikkelin lukioiden fysiikan opettajat Mikko Korhonen ja Kari Kääriäinen järjestivät Tuorlan observatorion kanssa ensimmäisen tiedekoulun. Tiedekoulu rakentuu omalla koululla pidettävästä kurssista, luennoista Tuorlassa, mittauksista NOT:illa sekä tulosten käsittelystä, raportoinnista ja julkaisusta. Silloin ryhmä koostui 20 opiskelijasta, kahdesta fysiikan opettajasta ja tähtiteteilijä Rami Rekolasta.
Vuoden 2008 tiedekoulu järjestettiin samalla tavalla. Vuonna 2010 hanke laajeni ja siihen osallistui Turun seudulta kaksi opettajaa sekä opetusharjoittelija Turun Normaalikoulusta. Tarkoituksena oli, että opettajat pääsevät ensin tutustumaan tiedekoulun käytänteisiin, jolloin heidän on turvallista tulla seuraavana vuonna mukaan opiskelijoidensa kanssa. Tällä tavoin NOT -tiedekoulua laajennetaan yhä useampia lukioita käsittäväksi valtakunnalliseksi hankkeeksi.
Vuoden 2011 tiedekouluihin osallistuivat: Mikkelin lukio, Turun normaalikoulun lukio, Luostarivuoren lukio, Vaskivuoren lukio, Lauttakylän lukio ja Nousiaisten lukio.
Not -tiedekoulun tavoitteena innostaa opiskelijoita luonnontieteiden saloihin. Projektissa käytetään hyödyksi myös muita luonnon tieteen aloja mm. tähtitiede, fysiikka ja biologia.
Not -tiedekoulussa opiskelijalla on mahdollisuus päästä tutustumaan ja tekemään tiedettä Pohjoismaisen työryhmän jäsenenä. Lisäksi kurssi antaa kuvan eri kielien tärkeydestä ja kannustaa opiskelemaan luonnontieteitä.
TAUSTAA